sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

2 vuotta

 Maaliskuussa starttasi toinen koronavuosi eli hyvin hissukseen täällä edelleen eletään!


Ei oikeestaan edes harmita, ollaan päästy treenaamaan ja metsäilty paljon. Pätkis on saanut kasvaa rauhassa, se on sen tyyppinen koira että luultavasti tämä rauhassa kasvu tuli just oikeaan saumaan👍


Tokon saralla on omien treenien lisäksi tavoiteryhmä, minne on välillä saanut tuurauspaikan ja/tai Just on puolittanut oman treeni-aikansa, pitkin hampain😊 Ja olkkaritokojen matskua Pätkis tekee innolla!


Agissa jatkuu pentu-agi viikoittain aina kun rajoitukset sen sallii. Ihan uutena ollaan nyös Sannan agin pohjataidot verkkokurssilla.


Ja nyt pääsiäisenä me täytettiin 2👌👌 Hieno ikä ei enää pentu - ei vielä aikuinen;)






torstai 31. joulukuuta 2020

Pienen ruskeen loppuvuosi

 Loppuvuosi soljui ohitse ihan huomaamatta, tein hurjasti töitä eikä niiden lisäksi paukkuja oikein riittänyt mihinkään muuhun;(


Löydettiin ihana metsäilypaikka ja siellä ollaankin ahkerasti tepasteltu, sanotaan että kaikelle on aikansa ja nyt oli aika ottaa vähän iisimmin♡


Tokossa ollaan laitettu avoin luokka pakettiin ja se käydään kisaamassa kun korona niin sallii, en olisi aiemmin arvannut, että pieni virus on se joka päättää meidän kisaamistahdin!


Agilityssa meni pentu-agit taas tauolle, joten ollaan jatkettu Katariina Kivilahden opeissa etänä, tykkään edelleen hurjasti hänen tyylistään. Agissa työn alla on ollut myös taitojen lisäksi kepit ja kontaktit, joista jälkimmäinen on sujunut ihanan kivuttomasti kuin vaihdoin juoksarit pysäreihin;)


Katsotaan, antaako virus meille mahdollisuuden korkata kisaura myös tässä lajissa 2021?!


Maastotreenit on olleet totaalitauolla, säät olisivat kyllä tänäkin talvena sallineet maastoilun mutta nyt oli tärkeämpää tepastella koko lauman kanssa kuin aktivoida yhtä laumasta ja, juu se aika ei vaan riittänyt molempiin;(


Ensi vuonna olen päättänyt järjestää enemmän aikaa, ihan tässä ei vielä tarkkaa visiota siitä ole, miten tämä tapahtuu;)


Joulun alla päästiin myös Kelpokoiran joululahja-kuvauksiin jossa Iris Kieme otti hienoja kuvia meidän laumasta, tässä pieni ruskee;)




Lisäksi saatiin joululahjaksi vielä Janitan yksäri, ihan parasta♡


Vuodelle 2021 toivomme terveyttä, hyviä treenejä, onnistuneita kisoja ja lisää aikaa☆


Hyvää uutta vuotta !!!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Pennusta kisakoiraksi

 Otsikon mukaisesti jäin mietimään, koska pennusta tulee aikuinen?

Olisko se kisaaminen se, pentu-ajan ja aikuisuuden mittari?


Sovitaan, että on;)


Eli meillä ei olekkaan enää pentua, vaan aikuinen kisakoira. Pätkis pääsi vihdoin korkkaamaan kisauransa. Jo keväällä se oli ilmottu kisoihin, jotka peruuttiin koronan takia, ehkä hyvä niin, saatiin 6 kk lisää pentuaikaa🤣

Pätkis teki kisoissa ihan niin kuin on opetettu, mä mokasin meiltä turhalla lisäkäskyllä -4 pojoa, joten saldoksi tuli 196 p. & luokkavoitto.

Valitettavasti kisa-videon lataaminen tähän ei onnistunut, sen voi kuitenkin käydä katsomassa jatsikan youtubesta.

Seuraavaksi me oltiin taas leirillä, nyt vuorossa T-syysleri johon olin valinnut pääsääntöisesti maastolajeja👍

Kolmet hyvät EK-treenit, kiitos kaikille avuista ja neuvoista!!  Lisäksi uusina laitettiin alulle haku Elinan opeilla ja jälki Sirken opeilla, iso kiitos molemmille!!!

Leirin jälkeenkin ollaan ehditty muutaman kerran treenata molempia ja hyvältä näyttää. Päästään hakuryhmäänkin mukaan kunhan ensin saan idean pienelle ruskeelle myytyä😊

Leirillä päästiin myös ekaa kertaa lampaille, meni paremmin kuin odotin ja tässäkin muutama ajatus pistettiin hautumaan;)

Pentu-agissa ollaan alttu nyt tekemään enemmän rataa, kivaa&vaikeaa! Yhden hypyn itsenäisyydessä päädyin, että kiekie menee nyt uusiksi ja vaihtuu O/V opetukseen, yhdellekkään koiralle en ole tätä opettanut, että en edes tiedä miten iso savotta tässä on edessä🤔


Pentujen tavoiteryhmässä oli vimppa kerta eilen, toivottavasti korona sallii ja päästään taas alkuvuodesta jatkamaan👍

Upeasta leirikuvasta kiitos Hannele Rontu







lauantai 22. elokuuta 2020

Leirillä

 Heinäkuun lopulla oli pienen ruskeen ensimmäinen leiri!!

Oltiin Jämillä pe-su T-leirillä. Perjantaina meillä ei ollut treenejä joten se meni metsäilyksi;)


La oli ohjelmassa omatoimitokot jotka olivatkin melkoisen omatoimiset mutta hyvää häiriötä Pätkille joka ei ilokseni häiriintynyt mistään👍

Ip oli Christan koulutus jossa katsottiin kokonaisuutta, jääviä ja tehtiin vähän koiratanssi koreografiaa😀

Su oli suklaiden treenit, Puolan pentua & yhtä kotimaista lukuunottamatta kaikki tekivät hyvin samantyyppistä työskentelyä, kyllä ne sukulaisiksi tunnisti😉


Tokotusten jälkeen tehtiin tarkkuutta ja esineitä. Mehän aloitettiin raha-treenit lockdownin aikana eikä silloin saatu rahaa vielä olohuoneesta ulos kun keskityttiin eka ilmaisun opettamiseen..


..nyt oli stten näytön paikka kun kolikko siirrettiin heti ruutuun;)


Pähee Pätkis👍👍 teki tarkkuuden kuin oikea EK-koira💪💪💪

Pienen ruskeen elämän eka tarkkuus ikinä elävänä kuvana🤗


Esineruudussa lähi-esine oli vaikea, paljon on panostettu siihen että irtoaa ja se toimii. Nyt pitää muistaa ottaa välillä myös lähi-esineitä!


Koska maastoilut maistui me sovittiin heti suklaille ensi kevääseen oma maastoleiri👍

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Nähään siel

Kaikkea on taas ehtinyt tapahtua..

Isoimpana murheena Pätkiksen rakkain isoveli sairastui ja koko perhe on ollut huolesta sekaisin;(

Mutta harrastukset pitävät mielen virkeänä ja listasinkin tähän, mitä kaikkea nyt puuhaillaan pienen ruskeen kanssa;)

☆ ollaan Pitkäsen Tanjan urheilukoirien jumppakurssilla ( kesä-joulu ) nro 3💪
☆ ollaan Stenbergin Tarun juoksarikurssilla, joka tosin loppuu tänään..
☆ ollaan Kivilahden Katariinan in-in kurssilla ( heinäkuu ) nro 2😊
☆ ollaan Tsau:ssa Taipaleen Even pentu-agissa (2020) keskiviikkoisin
☆ ollaan mun omassa pentujen tavoiteryhmässä ( syksy -20 ) / toko
☆ tehdään matskua mun nettikurssille "pohjataidot uusiin sääntöihin" / toko

Kuullostaa paljolta, mutta koska n. puolet on nettikursseja, se vapauttaa kivasti tekemään just silloin kuin ehtii/viitsii/haluaa😊

Agissa ollaan edetty, muissa paitsi kontakteissa. Tokossa ollaan kisavalmiita, kunhan keksitään kiva kisa😉 Jumpat menee edelleen kivasti ja niillä tulee usein paikattua temppunurkka..

..eli temput meiltä nyt vähän puuttuu🤔

Toisaalta tuossa pohjataidoissa tulee tehtyä temppu jos toinenkin ja agikin on meillä nykyään temppuja, vai kutsutaanko niitä taidoiksi😉

Laitetaas tähän molempien lajien tempuista, eiku taidoista video😀

Yllä siis niitä agi-taitoja ja alla tokoa, niin hiuksen hieno on ero;)



sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Meillä uidaan

Viime kesänä Pätkis ei vielä uskaltautunut uimaan, oli toki tosi nuorikin vielä.

Mutta tykkäsi kulkea lätäköiden läpi ja treenit sateessa suijuivat kuten kuivallakin säällä, niin arvelin että kyllä se uimaan menee isompana!

Ja, niinhän se meni. Heti ja epäröimättä kun annettiin mahdollisuus;)


Tämä oli siksikin kiva juttu, että nyt urheilukoiran jumppakurssi kolmosella meillä on myös vesijumppia, ei tarvitse pähkäillä tämän kanssa;)

In-in kurssi saatiin myös käytyä ja nyt ollaan yhden hypyn itsenäisyydellä, tässä video meidän yhdestä treenikerrasta♡


Eilen oli taas pentujen tavoiteryhmä ja aiheena jäävät. Nämähän tuottivat talvella meille tuskaa, oli vinoa seisomista, ponnetonta maahanmenoa ja istumisesta ei tietoakaan..

..nyt Åppi demosi kavereille kaikki jäävät opetusvaiheineen ihan superisti;)

Lisäksi huippupaikkis taas ja häiriössä sulki kaiken pois, oon niin ylpee henkisesti 100 vuotta vanhentuneesta pienestä ruskeesta💪

Pian jatkuu taas pentu-agi sekä juoksarikurssi eli ollaan palaamassa "uuteen normaaliin" ihan täysillä♡


lauantai 30. toukokuuta 2020

Marin valkku

Eilen oli pitkästä aikaa Marin valkku;)

Todellisuudessa meillä jäi vaan huhtikuu väliin koronan vuoksi mutta ajallisesti valkkujen väliksi tuli nyt 12 viikkoa!

Pätkis treenasi nyt ekaa kertaa "isona poikana" sille uudella hiekkakentällä ja toisessa setissä vielä kivasti häiriössä kun viereisellä kentällä aksattiin💪

Eka setissä tehtiin tilanteen tarkki eli kisamainen setti. Kokonaisuus 10 + ja tämä oli päätavoite, joka siis toteutui👍

Liikkeinä oli nouto, kierto, maahanmeno ja luoksari. Sekä kierrossa että luoksarissa banaania johon saatiin vanhat ja uudet vinkit.

Noudossa ja maahanmenossa nähtiin Pätkikseen tullut uusi voima💪

Tästä voimasta tykkään ja aijon sitä kasvattaa entisestään! Jos Italiaano on nopea säpäkkä, Pätkis tulee olemaan ihan muuta, siitä ei saa sähäkkää mutta siitä saa voimakkaan ja sitä kautta näyttävän🤗

Vaikka itse tykkään ehkä enemmän nopeesta ja sähäkästä, viime SM-kisat ( ja jo edellisetkin ) näytti kuitenkin että tuomarit arvostaa enempi taas tyyliä a`la Pätkis;)

Ja tällä mennään mitä on, riippumatta siitä mitä itse haluaa tai kuka arvostaa🤣

Toisessa setissä tehtiin liikkeestä istumista, tässä Pätkiksellä on huipputekniikka ja tätä kautta tosi nopee ( voimakas ) istuminen, itse oon vaan jäänyt apuihin kiinni ja katsottiin miten niistä pääsisi eroon;)

Loppuun vielä seuraamista jossa myös näkyy voima💪 ja tämän vuoksi pitää nyt olla entistä tarkempi paikan kanssa, muuten pieni ruskee puskee ohjaajansa kumoon😉

Kokeillaan tähän nyt kesken liikkeen kädestä namin ottoa.

Olipa kiva päästä koulutukseen ja sääkin suosi🌞

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Vuosi takana

Äkkiä aika kuluu, nyt Pätkis on ollut meillä vuoden👍

Tässä kuva ekasta yhteisestä reissusta kun haettiin pieni ruskea omaan kotiin♡


Lauantaina oli taas pentuvalkku. Ekana tehtiin häiriötreeniä, jossa niin Pätkikselle kuin muutamalle muullekkin pahin häiriö oli tuoli ja kassi;)

Muista koirista ei häiriintynyt👍

Paikkiksessa liikkuroin samalla ja tuli näin harkattua jo vähän evl siinä sivussa. Paikkis kiva ja pysyi vaikka vierestä vapautettiin lelulle kaveri💪

Paikkis alkaisi nyt olla kisavarma ja kestää monenlaiset häiriötkin siinä. Kiva kun taas pääsee ryhmässä treenaamaan!!

Teemana meilä oli kaukot ja ehdittiin käymään kaikki vaihdot läpi, Pätkis apu-opetti monenlaisin eri kikoin kavereitaan;)

Lopuksi tehtiin vielä häiriötreeniä kaikki yhtäaikaa!!

Loppuun mainos, jos paikka pentujen tavoiteyhmässä kiinnostaa, hae mukaan laittamalla mulle sp jatsikka@gmail.com

Nyt ryhmä on täynnä ja siinä olevat ovat etusijalla jatkamaan mutta jos paikkoja vapautuu, saavat etukäteen hakijat taas etusijan👍


sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Paluu normaaliin

Tänä viikonloppuna palattiin normaaliin tai uuteen normaaliin siltä osin, että totaalitauolla olleet koulutukseni starttasivat taas pienin sovelluksin ja turvallisuus edellä👍

Pätkis näki siis ekaa kertaa kavereitaan 2 kuukauteen kun pentujen tavoiteryhmä starttasi tauon jälkeen tänään!!

Vähän jänskätti miten se suhtautuu häiriöön omalla kentällä joka kuitenkin sen🤔 Mutta Äppi yllätti ja suhtautui häiriöön kuten muuallakin eli hienosti!!

Hyvät treenitkin saatiin aikaiseksi vaikka sää vähän yllätti..

..juuri kun aloitettiin, alkoi satamaan rakeita ja maa meni valkoiseksi. Samaan syssyyn alkoi ukkostaa😞

No, vähän kekseliäisyyttä ja tehtiin eka treeni teltan suojassa! Treeninä oli hypyn tarjoaminen paluussa ja hypyn ohitus menossa, otettiin myös sivuetäisyyttä eli saatiin kivasti alulle tulevaisuuden taitoja👍

Samassa tuli nähtyä ettei Pätkis välitä ukkosesta mitään♡

Sitten alkoikin paistaa aurinko ja siirryttiin "ulos", ja tehtiin paikallaan olot.

Toisena oli kierto, tässä treenattiin kumpaankin suhtaan kiertoa kropan ja taitojen vuoksi, tässä Äppi vaan näytti treenin toisille.

Muutamankin poissaolon vuoksi meille jäi vielä aikaa häiriötreeneille👍

Ekana tehtiin paikallaan istumista niin että rivistä aina yksi teki luoksetuloa ja kerran vielä ohijuoksuna. Pätkis pysyi hienosti vain kerran kirkas "tännekäsky" sai sen nytkähtämään.

Loppuun tehtiin vielä häiriötä niin että kaikki olivat samaan aikaan kentällä, tästäkin Äppi selvisi hienosti ja teki omaa juttuaan välittämättä muista!!

Kivaa oli palata uuteen normaaliin♡


perjantai 8. toukokuuta 2020

Kop, kop - sisään

Eiku in-in ;)

Nyt ei vielä tulekkaan rahan etsintä videota vaan in-in läksyjä.

Vappuna starttasi Katariinan in-in verkkokurssi. Olen jättänyt useamman kivan verkkokurssin väliin, koska ei ole ollut aikaa eikä oikein treenipaikkaakaan..

.. mutta nyt pystyy jo omalla kentällä treenimään ja seurallakin ulkokenttä käytössä👍 eli tälle kurssille lähdettiin into piukassa.

Määrällisesti ollaan tehty harjoituksia vain vähän mutta ajatuksella ja aina saatuja läksyjä noudattaen.

Tämän päivän läksynä oli in-in käskysanan mukaan otto ja se on siinä👍😉


Käskysanana oli alunperin takaa-takaa joka oli ennestään takaakierrosta tuttu. Nyt oltiin siinä pisteessä että saatiin / jouduttiin tämä vaihtamaan.

Vaihto meni ihan sujuvasti josta päättelen että Äpillä alkaa olla hajua tästä ohjauksesta🤔

Lisäksi sillä alkaa inan nousta vauhti🤔

Ihan miten vaan, kivaa meillä on tällä kurssilla ollut!!!

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Rahakoira

Koska nyt poikkeusoloissa kaikki miettivät kahta asiaa, terveyttä ja rahaa, mietin pystyisikö jommassa kummassa olemaan koirasta hyötyä?

No, terveyttä koira tuo, se on selvä! Mutta toisiko rahaakin?

Näiden ajatusten myötä Pätkis aloitti oman rahakoira projektinsa;)

Löytäkö se joskus sun taskusta tippuneen setelin? Ison rahakätkön?  Menee isona tullille töihin? Vai oppii vain erillaisen nenätempun?

Lopputuloksella ei niin väliä, tärkeintä on matka!!! On kiva opettaa jotain itsellekkin ihan uutta;)

Aloitettiin ilmaisulla, koska ei olisi kiva jos tuo nielisi vahingossa kolikon! Eli kolikko ( ja seteli ) pitää ilmaista, ei ottaa suuhun.

Kolikko ilmaistaan jo hyvin, seteli ehkä muistuttaa noutokapulaa, koska sen mielummin ottaa suuhun;)

Myös sisällä on otettu etsintä mukaan. Tällä hetkellä häivytän omaa liikettä ja kropan suuntaa + otan kestoa ilmaisuun.

Alla meidän harjoitusvälineet, ensi kerralla voi tulla jo video;)


perjantai 3. huhtikuuta 2020

1 vuotta

Pätkis täytti eilen kokonaisen vuoden, huikeeta ja onnea!!!

Koronan vuoksi kaikki suunnitelmat meni uusiksi..

.. ei tullut sitä ekaa kisaa, joka olisi ollut itse asiassa huomenna. Ei SM-kisaa. Kaikki ryhmätreenit on tauolla ja melkeimpä myös omat treenit🤔

Tässä epävarmassa tilanteessa on vaikea asettaa tavoitteita ja ilman niitä treenaaminen on vähän puuhastelua..

Mutta kiva koira Äpistä on kasvanut💪

Pentuna enemmän kömpelöstä on kasvanut nopee ( myös ajoittain kiihkeä ) ja sillä on loistava kropan hallinta👍

Edelleen sen jännin ominaisuus on oppia tauon aikana, tää on mulle ihan uutta ja samalla tietty hurjan opettavaista!!

Esimerkkinä voisi käyttää vaikka laatikko-temppua..

..tää oli sille pienenä tosi hankala. Nyt muistuteltiin tätä taas ja edelleen oli hankalaa, pidettiin pieni breikki ja nyt menee laatikkoon vauhdista kooten itsensä.

Tauon aikana ei tehnyt mitään joka olisi oppimista auttanut, paitsi sai aikaa prosessoida😉

Oikeestaan aika kiva ominaisuus, jos joku ei onnistu, jättää tauolle ja tauon jälkeen se osaa sen🤗🤗




keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Korona;(

Nyt ollaan tilanteessa jossa ei ole oltu ennen ja tilanteessa johon kukaan ei uskonut joutuvansa..

Viime viikolla peruin kaikki koulutukset huhtikuun loppuun saakka. Laitoin myös omat harrastukset tauolle, tosin ne sulkeutui sittemmin anyway, kuten myös kisattietty peruuttiin kanssa.

Omia koulutetettavia pyrin piristämään nettivinkeillä ja nettikurssit pyörii normaalisti. Muutoin onkin kalenteri täysin tyhjä..

..tosi outoa, ikinä ei oo näinkään ollut🤔

Ollut on erikoista seurata ihmisten reagointia ja mietteitä. Osa jatkaa elämäänsä ihan normisti ja suunnittelee tulevaa, vaikka tosiasiassa kukaan ei voi tietää, kauanko tää jatkuu???

Osa elää kuten kriisissä, no siinähän me nyt ollaan.

Kumman reaktio on sitten se oikea🤔, en tiedä!! Mutta siitä olen 100varma, että koirat ei kärsi puolenkaan vuoden kisaamattomuudesta  / hallitreenien puutteesta!! Kotona / pihalla pystyy tekemään NIIN paljon!!

Mulla ainakin on jo Pätkikselle suunniteltuna yhtä sun toista, jonka tauko "kaikestamuusta" nyt tavallaan mahdollistaa, eli jos jäädään kaikki henkiin, tästä kaameudesta voi seurata myös hyvää👍

Pitäkää kaikki itsestänne huolta♡♡♡


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Marin valkku ja juoksaripohdintaa

Pentuagissa tehtiin keskiviikkona ohjuritreeniä sekä rataa💪

Aika paljon saa Äppiä ottaa haltuun, muuten lähtee kaarrottaa. Pitää miettiä ottaisko tähän suullisen vai ohjauksen🙄

Perjantain tokovalkussa rikottiin meidän seuruu ja sitä olikin sitten näppärä korjailla la Marin valkussa😉

Lisäksi katsottiin eteenmenoja, luoksetuloa ja tehtiin ihan kisamainen paikkis💪

Sunnuntaina Äppi pääsi tavoiteryhmään kuokkimaan yhden liikkuroidun maahanmenon ja paikkiksen verran, nyt palkkailin paikkiksen ja eilen murheita tuottanut sivullenousu oli 10+👍

Jäätiin vielä tekemään juoksariläksyjä ja nyt ei saatu yhtään osumaa matolla ja ilmankin vain muutama joten oli "viisainta" vaihtaa suunnitelmaa ja alettiinkin treenata käännöksiä)

Näissä saatiin osumia ja kivaa kuuntelua. Ei toki vielä osata mutta uskon että tää treeni vei meitä valovuoden eteenpäin tai ainakin enemmän kuin kontaktihyppely;)
https://vimeo.com/396258033/2ab0ba92c7


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Seinäjoella

Viikonloppuna starttasi tokon karsintakoe kiertue ja Pätkis pääsi isoveljen matkassa sekä reissaamaan että kisaturistiksi!

Lauantaina ei ehditty kissaa sanomaan kun Pätkis löysi hotellihuoneesta mieluisan paikan;)


Noh, pöytä muutti sitten veskiin meidän majoituksen ajaksi!🤣

Pikkukoira vähän tästä otti nokkiinsa ja löytyikin seuraavaksi täältä

Mutta hyvin meni meidän hotellikeikka !!

Kisapaikalle Pätkis pääsi vasta Italiaanon suorituksen jälkeen mutta koska oltiin ihan alussa, jäi pienelle ruskeelle hyvin aikaa omiin treeneihin!

Ja tadaa, arvatkaas mitä???

Taputukset ei oo "juttu" enää🤗🤗


Joskus kannattaa luottaa itseensä ja tehdä niin kuin sydämessä tuntuu hyvältä♡

Voi pojat, miten paljon pieni ruskee on mua opettanut ja miten paljon saan vielä oppia😊

lauantai 22. helmikuuta 2020

Pätkis hienona ♡

Olin itse viikon reissussa ja koirilla totaalivapaata kaikesta treenaamisesta..

..tää teki hyvää varsinkin Pätkikselle, jonka olen huomannut hyötyvän tauoista varsin paljon! Se prosessoi tauon aikana kivasti asioita ja nytkin mun reissun aikana oli oppinut kaukot🤗

Kaukojahan mietittiin viimeksi Marin valkussa ja olivat silloin aika levällään ja nyt reissuni jälkeen teki ihan täydellisellä tekniikalla. Vielä puuttuu matka sun muut, mutta kivalta näytttää.

Heti reissun jälkeen oli ohjelmassa juoksarikurssi jossa katsottiin "sisäänmenoja" , ei osata, enkä oikein saanut koppia "mitentätätreenataan" eli jätetään tääkin hautumaan ja toivotaan että aika korjaa tänkin😉

Keskiviikkona oli ohjelmassa metsatreeniä ja agia..

..metsässä esineruutua ja esineet nousee kyllä superhienosti ja supernopeesti, nyt taidan ottaa kolmannen esineen mukaan koska 2 ei enää haasta🤔

Illan agissa oli irtoomista, sitä ollaan harkattu ja se me osataan👍


Perjantaina oli tokovalkku, jotta pysyis nöyränä, ei ollut meidän ilta:(

Ei osattu hypätä, tulla luokse tai mennä ruutuun, jepjep.

Lauantaina ei tarttenu olla nöyrä;)

Ensin Pätkis pääsi tekemään valkkuryhmän kanssa kisapaikkiksen, tää oli 10👍

Pentujen valkussa pääsi tekemään vielä häiriöpaikkiksen, tääkin 10 + pientä säätöä lopussa;)

Ja sit...

..sit oli se otsikon hieno osuus!!!

Äppi pääsi jo toista kertaa apu-open roolissa koutsaa pentuja ja miten hienosi pieni sukkuloi vapaana ryhmän keskellä reagoimatta yhtään mihinkään💪💪💪

Tää on melkoinen työvoitto Äppin kanssa joka pentuna reagoi ihan kaikkiin ärsykkeisiin ja vieläkin kotona omat koirat on iso häiriö. Nyt oli hyökkäilyä, leikkiin kutsuja, juoksua, leluja, haukkumista ja pieni vaan coolina reagoimatta yhtään mihinkään!! Hitsi, miten ylpeä olin pienestä ruskeesta❤

Pieni ruskee ja hänen maailman paras isoveli♡



sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kaikkea taas

Aloitetaan "ikävistä" jutuista..

..meidän juoksari-projekti otti reippaasti takapakkia ennen kuin ehdittiin päästä edes alkuun:(

Harjoittelusta katosi ilo ja meitä molempia tympi koko matto, ei osuttu ei!!

Nyt on tehty korjaussarjaa ja illalla on taas kurssikerta👍





Jumpat sujuu, niissä Äppi on👍👍👍





Tokossa näyttäisi nyt siltä että Äppi oppiikin seuraamisen🤗







Kaukot on aiheuttaneet vähän pohdittavaa, eka meni "rikki" takajalka kaukot jotka vaihdoin sujuvasti Pätkiksen myös osaamiseen kuuluviin etujalka kaukoihin ja siitä taas sujuvasti takajalkoihin😀

Päätin ottaa "telineet" mukaan, koska niistä se tykkää ja toimii👍

Paikkista pitäisi kisoja ajatellen ( hui ) päästä treenaamaan enemmän..

..alunperin oli suunnitelmissa rakentaa tää kuntoon tokovalkussa mutta se on niin sekalainen porukka "tehosteineen" ettei kyllä siellä rakennu!!

Eilen onneksi saatiin kiva paikkis-kokemus tavoiteryhmien treeneissä, kun laitettiin pieniä ja isoja sekaisin🤗

Mutta koska kellään ei koskaan ole liikaa paikkisseuraa, halukkaat saa ilmoittautua!!😶

Muuten ollaan oltu ja metsäilty, Äppi on saanut omaksi metsäilykaverikseen hänen maailman parhaan isoveljensä 13,5 v. Toton❤


maanantai 20. tammikuuta 2020

Marin valkku

Keskivikkona oli toinen kerta pentu-agia. Nyt tehtiin kiertojen lisäksi putkea.

Hetsilähdöillä saatiin jo vauhdillisesti ihan kivoja putkia;)

Perjantaina oli Marin valkku jonne mentiin varmaan ekaa ( ja vikaa ) kertaa ilman ongelmia👍

Ekalla kiekalla tehtiin uutta ohjattua ja siinä suuntia suullisilla, tätä olin jo aloittanut ja jatketaan samalla tavalla.

Katsottin myös keskikapulalle kääntymistä ja tähän saatiin uusi leikki läksyksi.

Toisella kierroksella tehtiin kisamainen 4 liikkeen setti joka meni superkivasti ilmeen puolesta (=tavoite) ja teknisesti ihan ok)

Läksyksi tuli nyt pa takaisin omalle paikalle ja tätä ehdittiinkin jo viikonloppuna treenailla..

..viikonloppuna Äppi pääsi pariin otteeseen hallille, tehtiin Marin läksyjä ja juoksariläksyjä.

Meillä alkaa kyllä olla läksyjä NIIN paljon ja NIIN monesta, ettei kyllä tuu treenattavista asioista puute;)

Urheilukoirien jumppakurssin kakkosesta / 1 ollaan ehditty tekemään vasta 1 jumppa, joten tää viikko saa painottua siihen.

Tokosta nyt pa tärkein eli se kuntoon

Agi meillä on kivalla mallilla, sieltä liikkuva kierrä voisi olla tärkein treenattava ja juoksarissa jatketaan mattoa + tehdään suuntia jotka voi sitten kätevästi siirtää tokoon ja/tai agiin😊


keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Uusia juttuja;)

Lauantaina starttasi Pätkiksen oma valkkuryhmä, pikkuinen oli eri pätevä apu-ope ja yllätti omistajansa täysin👏

Tehtiin ekana "mökkiin" menoa ja sitten luoksaria, perusasentoa ja loppuun vielä kontaktitreeniä.

Hetken levon jälkeen oli vuorossa Sannan ja Rinin mitallijuhlat jossa Sanna oli valinnut joka vieraalle oman biisin ja näin startattiin myös koiratanssissa;)

Lopuksi vielä vähän häiriötreeniä, hallissa oli reippaasti yli 10 Pätkikselle tuntematonta koiraa ja silti hän sujuvasti keskittyi omaan treeniinsä!!

Sunnuntaina alkoi meidän juoksarikurssi..

..tehtiin leikkimistä (ei osattu), peruuttamista, pyörittiin ja juostiin mattoa!

Tänään metsäterapiaa ja siinä samassa esineitä, on lumettomassa talvessakin puolensa;)

Esineet nousee kerta kerralta nopeammin, pitää varmaan alkaa vaikeuttaa pian🤔







keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Lääkäristä agiin

Koska Pätkis edelleen keventää toista etujalkaa istuessa + on jumissa fyssarilla päädyttiin taas ortopedille.

Saatiin aika urheilukoira klinikalle ja eka Tiiu katsoi liikket, ne 👍 sitten väännettiin ja käännettiin koko koira, kaikki vieläkin 👍

Kuvat molemmista olista ( veljellä ocd ), otettiin useita kuvia ja taas väännettiin, kuvat 👍

Kun oli kuvattu ( hereillä ) ja Pätkis olisi saanut nousta ja lähteä, ei..
..hää jäi sinne pöydälle makoilee itsekseen😉

Päädyttiin tekee vielä askelmatto tutkimus, jossa ei poikkeavaa. En olisi uskonut, että juoksumattokin onnistuu suorilta, mutta niin vaan Pätkis lähti heti rentona juoksee💪

Mentiin odottaa tuloksia ja sit hää hyppäs joku metriä korkeelle tutkimuspöydälle taas ihan itte😉

No, ei tuosta lääkärikammoista saanut vieläkään👍

No, sitten olikin hupia kun tänään alkoi pentu-agi;)

Makoiltiin matolla ja katsottiin kun kaverit teki, aivan loistavaa häiriötreeniä meille!!
Omalla vuorolla tehtiin pystyssä olevien putkien kiertoa, läksyksi saatiin oikealle tuplat, koska se on huonompi puoli Äppille.